Algoritmit ovat hyvän maun kehittämisen pahimpia vihollisia
On helpompaa kuvailla miten makua kehitetään kuin selittää mitä maku tarkoittaa.
On helpompaa kuvailla miten makua kehitetään kuin selittää mitä maku tarkoittaa.
Eli mitä David Bowie, George R. R. Martin ja Jodie Foster opettavat emotionaalisesta totuudesta.
Paras tapa huomioida yleisön tarpeet on olla ajattelematta yleisön tarpeita lainkaan.
Luovuus tarvitsee joutilaisuutta ja tyhjäkäyntiä, ei työajan tehokkuusoptimointia.
Joskus helpoin tapa paketoida vaikea teema yleisölle on ujuttaa se ruumissäkissä.
Eli miksi Jurassic Park on aikaa kestävä tarinankerronnan mestariteos.
Kärsimys ei edistä luovuutta, vaan tukahduttaa sen.
Eli mitä parin sekunnin kohtaus kertoo luovien visioiden yhteentörmäyksestä.
Huomaamisen taito vaatii kahta asiaa, jotka ovat tässä ajassa uhanalaisia: sitoutumista ja uskoa.
Eli miksi niin moni haluaa tittelin, mutta ei halua tehdä töitä sen eteen.
Eli kuinka yksi elokuvaohjaaja oppi lopulta luottamaan omiin vaistoihinsa.
Tarinankerronnassa vähemmän on enemmän.