Kun vain saisi jalat maan pinnalle

All art is autobiographical; the pearl is the oyster's autobiography.

- Federico Fellini

Edellisessä ja ensimmäisessä esseessäni kirjoitin siitä, kuinka kaikkein vaikuttavimpien tarinoiden siemenet on usein kylvetty johonkin hyvin arkiseen ja henkilökohtaiseen multaan.

Jos tavoitteemme on kertoa tarinoita, jotka saavat jotain liikahtamaan sielussa ja joissa tuntuu ihmisen kosketus, meidän ei pidä aloittaa viemällä katsettamme yläilmoihin ja pilvenpiirtäjiin, vaan johonkin paljon arkisempaan, kuten pelkääjän paikalla istuvan teinin puhutteluun, aivan kuten Spider-Manin tapauksessa.

Tai, kuten First Man osoittaa, avaruus sekä sen äärettömyys ja vaarallisuus tuntuvat juuri niin henkeäsalpaavilta siksi, että niiden peilinä on hyvin tavallinen, sympaattinen ja introvertti perheenisä. Suuri askel ihmiskunnalle, pieni ihmiselle – vai sittenkin toisinpäin?

Avaruuden ja askeleiden teeman nimissä aiempaan tekstiin olisi sopinut vielä yksi vastaava esimerkki Alfonso Cuarónin spektaakkelimaisesta Gravity-avaruustrilleristä (2013).

Tekstiä piti alun perin syntyä vain parin kolmen kappaleen verran. Sitten oivalsin, että eihän kyse ole vain yksittäisestä elokuvasta, vaan kokonaisesta taiteilijan kasvutarinasta. Gravity saattaa olla Cuarónin uran huipentuma, mutta sitä ennen hän on tasapainoillut pitkän matkan luovien kriisien keskellä, kääntynyt sisimpäänsä, luottanut taiteellisiin vaistoihinsa ja lopulta onnistunut siinä.

Maailma on täynnä upeita taideteoksia, jotka jäävät puolitiehen ja joista emme siksi koskaan saa tietää mitään. Gravitysta tuli melkein sellainen.

Gravity is a very personal film for me because it was a film that was born out of necessity.
- Alfonso Cuarón (Variety)

Ei-niin-loistavalta vaikuttava tulevaisuus

1990-luvulla meksikolainen Alfonso Cuarón alkoi hiljalleen luoda uraa ohjaajana Yhdysvalloissa. Hän ei varsinaisesti ollut haaveillut sellaisesta, vaikka oli toki pikkupoikana fiilistellyt Hollywood-kylttiä.

Sattuman kautta yksi asia oli kuitenkin johtanut toiseen. Vielä melko keltanokkaisen Cuarónin työn alla oli Great Expectations, joka oli moderni elokuvasovitus Charles Dickensin samannimisestä romaanista (suom. Loistava tulevaisuus). Rooleissa näyttelivät muun muassa Ethan Hawke, Gwyneth Paltrow ja Robert DeNiro.

Cuarón on myöhemmin myöntänyt, ettei ole lainkaan tyytyväinen Great Expectationsin lopputulokseen. Hän ei ymmärtänyt tarinaa eikä oikeastaan koko projektia. Cuarón yritti peitellä ymmärryksensä puutetta ja elokuvan onttoa sisusta keskittymällä lähinnä tyyliin substanssin kustannuksella, siis "siisteihin" ottoihin ja kuvakulmiin.

Fokuksen puute ei jäänyt huomaamatta projektissa mukana olleelta elokuvaaja Emmanuel Lubezkilta. Hän oli tutustunut Cuaróniin jo nuorena elokuvakoulussa Meksikossa. Lubezki tulisi olemaan ykkösmies kameran takana vielä monta kertaa myöhemmin Cuarónin uralla.

"Ensi kerralla", Lubezki tuhahti Cuarónin mukaan, "luota vittu vaistoihisi."

Great Expectations floppasi. Turhautunut Cuarón koki, että hän oli kadottanut luovan suuntansa ja tuhlannut itseään projekteihin, jotka eivät puhutelleet häntä henkilökohtaisesti.

Siksi hän ei halunnut vain plärätä muiden käsikirjoituksia, vaan halusi vastata seuraavan projektinsa käsikirjoituksesta itse. Cuarón ilmoitti Lubezkille, että seuraavasta elokuvasta tulee sellainen, jonka he olisivat tehneet yhdessä ennen alan koulua.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun elokuvasta alkoi tulla Cuarónille henkilökohtainen itseilmaisun väline. Taiteilijuus alkoi puskea pintaan.

Sattuman kautta suuren studion projektiin

Lopulta vuonna 2001 Y tu mamá también (suom. Ja äitiäs kans) sai ensi-iltansa. Se oli käänteentekevä elokuva Cuarónin uralla. Se oli taloudellinen menestys ja rikkoi katsojaennätyksiä sekä kotimaassaan Meksikossa että sen ulkopuolella. Yhdysvalloissa Y tu mamá tambiénista tuli kaikkien aikojen toiseksi menestynein espanjankielinen elokuva. Käsikirjoitus, jonka Cuarón teki veljensä Carlos Cuarónin kanssa, sai Oscar-ehdokkuuden.

Alalla on sanonta: "You're only as good as your last movie". Cuarónin mahdollisuuksien kannalta tilanne oli nyt päinvastainen kuin Great Expectations -mahalaskun jälkeen. Hänen nimellään alkoi olla toisenlaista painoarvoa kuin aiemmin.

Vaikka Y tu mamá también oli menestys, Cuarón ei silti varsinaisesti uiskennellut rahassa sellaisella tavalla, joka antaisi hänelle sanavaltaa aivan mihin tahansa. Hän oli jo käsikirjoittanut valmiiksi ja halusi ohjata seuraavaksi Children of Men -elokuvan (suom. Ihmisen pojat), mutta Cuarónin mukaan ideaa oli hankala myydä.

Elettiin 2000-luvun alkupuoliskoa. Children of Menin rahoittamista tuskin auttoi, että kyseessä oli 9/11-iskujen jälkeisistä vuosista inspiroitunut, suhteellisen apokalyptinen tarina.

Cuarón huomasi olevansa taas tyhjän päällä. Rahat alkoivat olla vähissä, lapsikin oli tuloillaan.

Sitten tapahtui onnekas vahinko. Cuarónin pöydälle päätyi käsikirjoitus, jota hän ei aivan ymmärtänyt. Kummallinen fantasiajuoni liittyi johonkin velhopoikaan ja Azkaban-nimiseen paikkaan. Projektia tarjottiin Cuarónille suoraan, mutta hän aikoi sanoa ei.

Cuarónin ystävä, meksikolaiskollega ja ohjaaja Guillermo del Toro puuttui peliin. Hän haukkui Cuarónin pystyyn ja varoitti, että kieltäytyminen olisi iso virhe. "GDT" käski Cuarónia edes lukemaan alkuperäisen teoksen.

Cuarón syventyi Harry Potter ja Azkabanin vanki -kirjaan ja ihastui lukemaansa. Hän huomasi myös, että tarina resonoi hänessä henkilökohtaisesti. Siinä missä Y tu mamá también oli henkilökohtainen kasvutarina teini-iästä aikuisuuteen, Harry Potter -sarjan kolmas osa puolestaan kuvasi hankalaa siirtymää lapsuudesta kohti murrosikää.

"Korjaa jos olen väärässä", Cuarón sanoi keskustellessaan J.K. Rowlingin kanssa, "mutta ethän sinä taikuudesta ole kirjoittanut, vaan teini-iästä ja yhteiskuntaluokasta."

"Luojan kiitos", Rowling huokaisi. "Sinä ymmärrät."

Lopulta Cuarón ohjasi Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvan, jota monet fanit ja kriitikotkin pitävät nykyään yhtenä koko sarjan parhaista. Vaikka kyseessä on "vain" franchise-elokuva, siinä näkyy ja tuntuu ohjaajan visio.

Tylypahkasta tulevaisuuteen – ja takaisin pohjalle

Harry Potter -elokuvan jälkeen Cuarónin oli taas helpompi saada vihreää valoa omille projekteilleen. Hän sai rahoituksen ja tarvittavan tuen Children of Men -elokuvan ohjaamiselle.

Children of Men on mestariteos. Olen viime aikoina – siis tässä 2020-luvun puolivälissä – useasti kehunut ja tyrkyttänyt elokuvaa muille. Olen vaahdonnut, että miten on mahdollista, että joku on tavoittanut nykymaailman henkisen ja kulttuurisen ilmapiirin niin tarkkaan jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2006 ja sijoittuu vuoteen 2027, siis ensi vuoteen. Vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta Children of Men tulee aina vain lähemmäs. Siinä on jotain piinaavaa.

Taloudellisesti elokuva ei kuitenkaan menestynyt, vaan teki tappiota. Syitä on varmasti useita, ja huonolla tuurillakin on alalla paljon merkitystä. Mutta näin jälkikäteen on helppo viisastella, että ehkäpä dystooppisen draaman julkaiseminen joulupäivänä ei ollut se kaikkein kaupallisin idea.

You're only as good as your last movie. Jälleen kerran Alfonso Cuarón oli nimi, joka sai ovet ennemmin sulkeutumaan kuin aukeamaan.

Cuarón alkoi työstää uutta elokuvaa, joka hänen mukaansa olisi eräänlainen road movie. Käsikirjoituksessa kuljettiin autolla Ranskasta Skotlantiin. Rooleissa nähtäisiin Charlotte Gainsbourg ja Daniel Auteil. Yksityiskohdistakin voi jo päätellä, että kyseessä oli todellinen arthouse-projekti.

Vuonna 2008 projekti kuitenkin kaatui, ja samaan aikaan myös Lehman Brothers ja koko maailmantalous. Lisäksi Cuarón kävi läpi "yhtä elämänsä vaikeimmista ajanjaksoista". Hän ei ole tarkentanut, mistä on ollut kyse.

Cuarón oli ahdistunut ja turhautunut. Eräänä iltana hän istui alas ohjaajapoikansa Jonas Cuarónin kanssa ja ehdotti yhteistä käsikirjoitusprojektia.

"Nyt pitää vain saada aikaiseksi jotain, joka on houkuttelevaa studioille ja joka auttaa maksamaan laskut. Ei mitään taidepaskaa", Alfonso sanoi Jonas-pojalleen.

"Okei", Jonas sanoi, ja jatkoi:

"Mutta jos aiot tehdä sen, sen pitää olla silti jotain, joka on sinulle relevanttia. Miltä sinusta tuntuu tällä hetkellä?"

Cuarón tuhahti:

"Minusta tuntuu siltä kuin olisin vajoamassa tyhjyyteen. Haluaisin vain saada jalkani takaisin maan pinnalle!"

"Siinäs kuulit", Jonas sanoi.

Avaruustrilleri Gravity sai alkunsa tästä turhautumisen hetkestä. Cuarón on sanonut, että he hahmottelivat yhdessä poikansa kanssa käsikirjoituksen pääpiirteet jo saman illan aikana.

Elokuva, jonka tekemisen ei pitänyt olla mahdollista

Monet Gravityn käsikirjoituksen lukeneet, mukaan lukien Emmanuel Lubezki, ajattelivat Cuarónin menettäneen lopullisesti järkensä. Eihän tällaista elokuvaa olisi edes mahdollista toteuttaa teknisesti.

Cuarón sai kuitenkin myytyä ideansa Warner Brothersille. Yhdessä tuotannon kanssa hän alkoi kehittää ei vain elokuvaa vaan teknologiaa joka ylipäätään tekisi elokuvan kuvaamisesta mahdollista.

Elokuvan "tuotekehitykseen" meni lopulta reilut neljä vuotta. Sellainen vaatii jo pokkaa ja luottamusta studioltakin. Budjetti kasvoi noin sataan miljoonaan, ja projektin aikana rahoituskuviot menivät uusiksi. Päärooleihin pestattiin Sandra Bullock ja George Clooney, jotka eivät ole varsinaisesti sellaisia nimiä, joilla on varaa jäädä odottelemaan traileriin mikäli aikataulut eivät etene suunnitelmien mukaan.

Jälkikäteen katsoen Gravitylla oli kaikki mahdollisuudet mennä pieleen ja ehkä tuhota Cuarónin ura lopullisesti.

Mutta niin ei käynyt. Cuarón onnistui jälleen ohjaamaan uuden mestariteoksen. Sellaisen, joka saa lopputekstien alkaessa katsojan kysymään itseltään: hengitinköhän minä äsken?

Gravityn tuotannosta on kirjoitettu valtavasti erilaisia artikkeleita juuri teknisestä näkökulmasta: siitä, miten Cuarón työskenteli yhdessä avaruusinsinöörien kanssa ja halusi saada asiat näyttämään mahdollisimman uskottavilta.

Tai siitä, miten Lubezki uppoutui ennennäkemättömän kuvausteknologian kanssa tutkimaan valaistusta, joka toimii aivan eri lainalaisuuksilla avaruudessa kuin maan päällä.

Tai siitä, miltä tulipalo (tai tulipallo) näyttää avaruusaluksen sisällä.

Tai siitä, miten fyysinen rooli oli Bullockille ja miten kovaa hän joutui treenaamaan sitä varten.

Gravity on valtava ja vaikuttava. Mutta olemme jälleen tarinankerronnan paradoksin äärellä: tarinan suuruus ei tekisi katsojaan niin vaikutusta, ellei kaiken pohjalla olisi yhden miehen turhautuminen omiin koettelemuksiinsa. Pieni muuttuu jälleen suureksi, henkilökohtainen universaaliksi.

Kun painottomuus riepottelee Bullockin esittämää astronautti Ryan Stonea, kun hän ei saa mistään kiinni, ja kun hän pysyy hädin tuskin tajuissaan, sen pystyy todella tuntemaan, koska Cuarón todella tietää miltä tunne tuntuu ja laittaa itsensä peliin.

Cuarón ei ohjannut Gravitya siksi, että olisipa siistiä tehdä jännittävä ja päräyttävä avaruusleffa.

Gravity syntyi pakosta. Alfonso Cuarón yksinkertaisesti halusi kertoa tarinan siitä, miltä hänestä tuntuu.

(Ja jos olet nähnyt Gravityn, muistatko mitä sen viimeisessä kohtauksessa tapahtuu?)

But in the end, stories are about one person saying to another: "This is the way it feels to me. Can you understand what I'm saying? Does it feel this way to you?"

- Kazuo Ishiguro, 2017

Takaisin maan pinnalle, kotiin ja kaaoksen keskelle

Gravity sai ensi-iltansa vuonna 2013. Se keräsi ylistystä sekä katsojilta että kriitikoilta, joista monet listasivat sen vuoden parhaimpiin elokuviin.

Elokuva sai kymmenen Oscar-ehdokkuutta. Se voitti niistä lopulta seitsemän, myös parhaan elokuvan palkinnon. Cuarón sai parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon historian ensimmäisenä meksikolaisena ja latinalaisamerikkalaisena. Lubezki puolestaan sai uransa ensimmäisen Oscar-palkinnon elokuvauksesta. Vaistojen kuuntelu kannatti.

Lisäksi Gravity oli massiivinen menestys rahassa: se tuotti lipputuloja yli 700 miljoonan dollarin edestä.

Yhtäkkiä mahdollisuudet olivat jälleen auki Cuarónille, mutta tällä kertaa tavalla, josta monet ohjaajat voivat vain haaveilla. Hänelle tarjottiin isompia elokuvia, isompia budjetteja, isompaa kaikkea.

Cuarón oli koko siihenastisen elämänsä suurimassa valokeilassa. Elokuvamaailma spekuloi: mihin tämä mies ryhtyy seuraavaksi?

Cuarón kääntyi taas vaistonsa puoleen. Hän aikoi tehdä jotain sellaista, jota vain hänen tilanteessaan olevalla menestyneellä taiteilijalla oli etuoikeus tehdä. Hän valitsi kaaoksen.

Uusi projekti tulisi olemaan täysin espanjankielinen, kotikaupunki Mexico Cityyn sijoittuva mustavalkoinen ja kokeellinen perhedraama Roma (2018). Käsikirjoitus perustui Cuarónin lapsuuden kokemuksiin.

Cuarón halusi elokuvan rooleihin ihmisiä, joilla ei ollut lainkaan näyttelijäkokemusta.

Tuotannon jäsenet eivät saaneet nähdä käsikirjoitusta ennakkoon.

Juuri kukaan ei tiennyt etukäteen, mitä kulloisenakin päivänä oli tarkoitus tehdä.

Näyttelijät saivat repliikkinsä vasta kuvauspäivän aamuna.

"Kun aloitimme kuvaukset, kaikki oli kaaosta", Cuarón kertoi New York Timesille.

"Kaikkien piti vain elää sen kaaoksen sisällä, aivan kuten elämässäkin."